Isotek Sigmas

Iso karvainen mies joka itki oli Arille liikaa. Hän oli juuri kertonut, että Isotek MiniSub GII:ni korjaus ukkosen jäljiltä tulee kestämään kotvasen. Niinpä hän ehdotti, että voisin vaikka kokeilla Isotek Sigmasia. No, okei... miksipä ei. (Vissiin olen perinyt sentään jotain isän näyttelijätaidoista...)

Suoraan asiaan: Minulla on juuri tällä hetkellä paras soundi mitä olen koskaan kotonani kuullut! Sigmasin kanssa settini soi puhtaasti, silti täyteläisesti ja pehmeästi. Musiikissa on vaivatonta voimaa ja orgaanista luonnollisuutta. Kolmiulotteisuus, transienttinopeus ja dynamiikka ovat hätkähdyttäviä. Läsnäolon tunne on melkein pelottava. Päässäni ei pyöri muuta kuin seksi ajatus siitä, miten pystyisin pitämään tämän laitteen. Maksastani ei kukaan enää mitään maksaisi, mutta pystyyköhän luuydintä myymään? Hmm...

Ukkosen jälkeen olen elänyt jonkin aikaa ilman virtasuodatusta, ja sen olen kyllä huomannut. Musiikki on ollut latteampi ja terävämpi kuin sen pitäisi olla. Musiikkinautinto on ollut yllättävän paljon kalpeampi kuin ennen. Olen huomannut kuuntelevani musiikkia lähinnä puutteen estämiseksi, enkä niinkään paljon saavuttaakseni nautinnon huippuja. (Vähän niin kuin tupakoija vetää hermosätkiä verrattuna sikaritupruttelijan nautinnolliseen savumeditaatioon.)

Normaalisti olisin muitta mutkitta kytkenyt laitteen kiinni ja aloittanut koekuuntelut. Oletin kuitenkin, että kyseessä olisivat suht koht hienovaraiset erot, joten päätin ensin kuunnella sopivaa musaa jonkin verran ennen Sigmasin kiinnikytkemistä, eli ilman minkäänlaista virtasuodatusta. (Viulu, kuoro, luuttu, piano, Nick Cave, Abba, Kari Rueslåtten, Kamelot, Evergrey, Katatonia...)

Kuriositeettina päätin ensiksi suodattaa ainoastaan Squeezeboxini. En odottanut oikeastaan minkäänlaista vaikutusta ääneen. Eihän laite toimi kuin kuljetuskoneistona: Se vastaanottaa flac-tiedostoja tietokoneeltani ja syöttää ykkösiä ja nollia prosessorietuseeni (Proceed AVP2).

Meinasin putoa sohvalta. En ollut uskoa korviani.

Äänen laatu muuttui täysin. Sähköisestä mössöstä paljastui äärettömän kaunis ja hätkähdyttävän kolmiulotteinen äänimaisema. Jokainen musiikin osa eli omaa täydellistä elämäänsä vasten sysimustaa taustaa, silti ilman keinotekoiselle diskanttivoittoisuudelle niin tyypillistä "hifististä" tunnetta. Kaikki osa-alueet toimivat kokonaisuutena. Nimenomaan aidontuntuinen ja luonnollinen erottelevuus loivat melkein pelottavan käsinkosketeltavuuden ja läsnäolon tunteen. Saatoin vaivattomasti kuulla uusia yksityiskohtia, kuitenkin ilman että eheys kärsi. Toisto oli puhtaampi kuin koskaan, silti ei steriili, vaan päinvastoin orgaaninen, eloisa ja mukaansa tempaava.

• Sointujen ja äänenvärien rikkaus ja täyteläisyys, varsinkin jousisoittimissa ja heviriffeissä, sai musiikin avautumaan uudella tavalla. (Tiheästi miksattu hevi on oiva erottelevuuden ja täyteläisyyden testi.)
  
• Diskanttiäänet toistuivat selkeästi ja puhtaasti, eikä kuunteluväsymys enää vaivannut.
  
• Basso tuntui voimakkaammalta, selkeämmältä ja pontevammalta.
• Transientit toistuivat selkeämpinä ja tuntuivat siten nopeammilta, iskien kovemmin hiljaisemmalta taustalta.
  

Miten ihmeessä pelkän Squeezeboxin virransuodatuksella voi olla näin suuri vaikutus ääneen? Yksi teoria voisi olla, että Squeezeboxin hakkurimuuntaja on harvinaisen "saastuttavaa" sorttia. Mikäli olen ymmärtänyt asian oikein, nimenomaan hakkurimuuntajat saastuttavat verkkovirran voimakkaasti. Eli suurin hyöty suodattamisesta olisi se, että muut laitteet eivät kärsi niin paljon saasteista. Tiedä häntä.

Jos väkisin pitää jotain negatiivista sanoa tässä vaiheessa, niin toistaiseksi äänessä oli aavistuksen verran kovuutta ja kylmyyttä. Se asia korjaantui kuitenkin välittömästi suodattamalla myös prosessorietusen saamaa virtaa.

Prosessorietusen kytkeminen Sigmasiin viimeisteli äänen kiitettävästi. Ero ei ollut läheskään niin dramaattinen kuin Squeezeboxin kanssa, mutta kuitenkin varteenotettava.

• Erottelevuus parani, ja musiikin saloihin saattoi kurkistaa ennestäänkin syvemmälle.
  
• Äänitteen akustiikka erottui selkeämmin ja kaikujen kulku ja menosuunta erottui paremmin. Joihinkin äänitteihin ilmestyi jopa takaseinä!
  
• Odotin, että ääni olisi tummentunut ja pehmennyt hieman, ja että se siten olisi lähennellyt MiniSubin luomaa ääntä, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Ehkä jopa päinvastoin...
  
• Äänenväri muuttui vieläkin rikkaammaksi ja täyteläisemmäksi, mikä tuntui jo uskomattomalta.
  
• Yllätyksenä tuli myöskin basson uusi pontevuus ja seurattavuus, ikään kuin basistit soittaisivat tiukemmin.
  
• Soittimien äänissä ilmeni pintarakenne tuomaan esille niiden yksilöllisyys.

Päätteeni en pysty tällä hetkellä testaamaan Sigmasin kanssa, koska sen virtakaapeli on ruuvattu kiinni suoraan laitteistoni pääkytkimeen, eikä minulla ole sopivaa liitintä, ja uudet kaapelit toisivat peliin liian monta tuntematonta tekijää.

Olen aika varma siitä, että Sigmas hakkaa MiniSubin reippaasti. Sigmasin kanssa sointu on huomattavasti kirkkaampi, silti silkinpehmeä. Luulen myös, että erottelevuus on parempi ja dynamiikka suurempi. Voisin kuitenkin hyväksyä sen, että ero voisi olla makuasia, ja että joku muu tykkäisi enemmän MiniSubin tummemmasta soinnusta - tietenkin riippuen myös laitteistosta.